"Ei ole rajoja, ei ole häpeää" sanoin puhuessani Big Brotherista. Itse kukin voi tämän huomata pelkästään tätä yhtä ohjelmaa katsomalla, saati sitten tutkailemalla laajemmin televisio-ohjelmia, menestyviä blogeja tai lehtiä, ylipäätään julkisuudessa olevien ihmisten käytöstä ja yhteiskunnan reagointia tähän käytökseen. Sen huomaa myös seuratessaan monia nuoria "taviksia", joilla ei ole tiivistä suhdetta omaan sukuunsa tai johonkin muuhun vanhemmista ihmisistä koostuvaan yhteisöön. Heitä tosin yleensä sitoo oman vertaisyhteisönsä normit ja häpeänpelko tämän yhteisön silmissä.
Itseäni häpeänpelko estää tekemästä tiettyjä asioita, ja tällöin huomaan joka kerta ajattelevani asiaa sen kannalta, kuinka isovanhempani suhtautuisivat tekemisiini. En koe hyväksi sitä, että pysäytetään kehitys ainoastaan siksi, ettei tultaisi järkyttäneeksi vanhempien polvien maailmankuvaa, mutta jossain määrin häpeä myös auttaa meitä säilyttämään sen, mikä tässä vanhempien polvien maailmankuvassa on arvokasta ja toimivaa.
Nyt kulttuuriantropologian emeritusprofessori Matti Sarmelakin toteaa häpeän kadonneen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti