Ei ihmisyyttä ilman mediaa

Mediapaasto, välitehtävämme. Ei siitä tarvinnut blogissa horista, mutta harva on pystynyt olemaan purkamatta tuntojaan kokeilun jälkeen. Odotin jo kovasti luennolla tapahtuvaa paastopurkua, mutteipä aiheesta sanottukaan halaistua sanaa. Täytyyhän sitä nyt näin hätkähdyttävästä ja vaikeasta tehtävästä päästä puhumaan, joten blogini, kuule kertomukseni!

Keskiviikon piti olla tuo maaginen päivä, jolloin kerrankin elämässäni pakenen mediaa, yritän vältellä sen käyttöä hyödykseni enkä sorru sen rentouttaviin houkutuksiin. Tosin tiesin jo valmiiksi, että päiväni tulee sisältämään vaikka kuinka paljon mediaa opiskelujen vuoksi, joten sallin kaiken itselleni normaalisti puoleen päivään asti, mistä lähtien yritin pitää mediattoman vuorokauden torstain luentoon asti.

Aamupäivän mediamaratonin (mm. radio, kirjoja, videoita) jälkeen sainkin vähennettyä kaikkein silmiinpistävimpien medioiden käyttöä. Vaan silti pyöräillessäni asioille kaupunki tunki eteeni kadunvarsimainoksia, logoja, autoja, vaatteita, rakennuksia...mitä en olisi nähnyt? Apteekki oli pakkauksia ja mainoksia pullollaan, työpaikalta tuntilappuja hakiessa niitäkin tuli väkisin vilkaistua. Puhuin myös ihmisten kanssa koko päivän, ja puheenkin voi mediaksi luokitella; en kuitenkaan halunnut eristäytyä kaikesta kommunikoinnista mediapaaston takia, vaikka se olisi varmasti ollut ajatuksia herättävä kokemus.

Tanssitunnilla soi musiikki. Sitten täytyi käydä kirjastossa etsimässä tietokoneen avulla yhtä kirjaa. Kotiin tultuani pääsin kuitenkin aika hyvin mediaa piiloon, vaikka tietysti kotinikin on täynnä ihmisten luomia viestejä. Olin kuolemanväsynyt, ja tuntui, että ainoastaan musiikki voisi pitää minut hereillä. Vaan en musiikkia laittanut soimaan, jolloin totesin ainoaksi vaihtoehdokseni käydä nukkumaan. :D Torkut venähtivät vähän turhan pitkiksi (tästä syystä en ikinä torkkuja otakaan), mutta illalla sain vielä koettelemuksia eteeni, kun poikaystäväni kuunteli musiikkia ja katsoi telkkaa. Enpä viitsinyt häntä pakottaa paastooni mukaan, joten kuulin sivukorvalla kaikenlaista. Sähköpostitkin oli katsottava, josko seuraavalle päivälle olisi tullut jokin luokkatilan muutos tai muu vastaava (mikä ei ole ollenkaan epätavallista!). Lueskelin myös opiskelupapereitani. Ja fuskasin hieman pyytämällä poikaystävääni katsomaan netistä puolestani säätiedotuksen... :D Illalta jätin siis ainoastaan median viihdekäytön sekä "siviiliyhteydenpidon" pois, muuten halusin sinnitellä tämän yhdenkin päivän ajan tasalla opiskelu- ym. käytännön jutuista.

Torstaiaamu valkeni (hmm, tai siis pysyi pilkkopimeänä) luvattoman aikaisin kännykkäni herätykseen, sillä en omista herätyskelloa. Ja onko kellokin muuten media, oli se missä muodossa tahansa? Ilman kelloa en joka tapauksessa yrittänyt selvitä, vaan käytin kännykkäni kelloa koko päivän; aika harva varmaan pystyy elämään meidän yhteiskunnassamme opiskellessaan/työskennellessään pelkästään sisäisen kellonsa turvin? Kun sain itseni riivittyä sängystä, jouduin tyytymään herättelemään pääkoppaani hipihiljaisuudessa, radiota en avannut. Ja kyllähän sen huomasikin, ettei toimintaa rytmittänyt vauhdikas musiikki tai mielialaani kohottanut juontajien kikatuksentäyteinen sananvaihto.

Harjoittelukoululla tuntia seuratessa en sulkenut silmiäni ja korviani oppikirjoilta ja oppilaiden esityksiltä, joissa oli valmiiksi kirjoitettua puhetta, kirjoitettua mediaa ja videoita. Yliopistolla tein ranskan läksyn tietokoneella. Lounaalle en sentään ottanut lukemista, vaikka onkin niin kovin mukavaa tehdä samalla jotain kun syö; mikä siinäkin on, ettei puolta tuntia (olen hidas syöjä) voisi olla vain kaksin omien ajatustensa kanssa? Sainkin pian kaverin lounasseuraksi, eli yksin en ajatuksineni jäänytkään, mikä on kyllä joskus muulloin ollut ihan pääkoppaa selkiyttävä kokemus. Eihän päähän voi koko ajan tunkea uutta informaatiota, täytyy ne vanhatkin jossain välissä laittaa järjestykseen.

Seuraavaksi olimmekin jo kurssin luennolla, joka on multimediaa parhaimmillaan. Kuinka mediaton vuorokauteni siis oli? Ehdottomasti mediattomampi kuin yleensä, mutten meinannut kaikesta mediasta päästä millään eroon; kaikesta en halunnutkaan. Onhan se hämmentävää huomata, kuinka mediantäyteinen maailmamme on, ja varsinkin kaupungissa, opiskellessa ja töitä tehdessä. Vastakohta tälle äänen, kuvan ja tekniikan kyllästämälle elämälle löytyy varmaankin keskeltä koskematonta metsää ilman mitään ihmistekoista. Pitäisi siis olla eläin? Onko media todella näin olennainen osa ihmisyyttä?