Kuva vie voiton, jos kasiluokkalaiselta (tai yliopistolaiselta) kysytään

Samainen kasiluokkalainen oppilaani, josta äskeisessä merkinnässänikin puhuin, kertoi tänään lukevansa uutisia lähes ainoastaan Iltalehden nettisivuilta. Kun yritin selvittää, miksi juuri sieltä, ja kuinka iltapäivälehdet ja esimerkiksi Helsingin Sanomat eroavat toisistaan, poika nosti esiin Iltalehden visuaalisuuden: nettisivut ovat täynnä kuvia ja videoita, Hesari on (kuulemma) pelkkää tylsää tekstiä. Kuka nyt jaksaisi lukea sivutolkulla asiallista tekstiä, jos tarjolla on tarinankerrontaa kuvamuodossa?

Kuten Sirkka Laitinen toteaa artikkelissaan "Kuvaa ymmärtämään – visuaalisen mediatajun ja -taidon opettamisesta" (2007, 61), nuoret eivät noin vain luonnostaan opi lukemaan kuvaa syvällisesti, vaan kuvalukutaitoa täytyy heille opettaa. Olin hieman huolestunut oppilaani kommentista Iltalehden kiinnostavuudesta; keskustelussamme kävi ilmi, että eihän hän ollut ikinä tullut ajatelleeksi, miksi Iltalehti sitten käyttää visuaalista materiaalia Hesaria enemmän, mitä kuvilla yritetään saada aikaan, ja veikkaisin, ettei oppilaani ole miettinyt myöskään kuvien rajausta, kuvakulmia, tai muita teknisiä vaikuttamisen keinoja.

Itse muistan nyt omilla äidinkielen ja kuviksen tunneillani puhuttaneen kuvalukutaidosta, siitä kuinka kuva rakentuu ja kuinka lukijan oletetaan kuva lukevan. Vaan kun mietin nykypäivän kuvanlukemistani, ei kriittisyys ja pohdiskelu ole todellakaan aina läsnä. Maailmamme on niin pullollaan kuvia, että lieneisi aika mahdotontakin säilyttää mielenterveytensä, jos alkaisi jokaista kohtaamaansa kuvaa arvioimaan. Tämä ei tietysti ole tarkoituskaan, vaan tarkoitus olisi ymmärtää yleisiä mekanismeja, ja yrittää pitää nämä takaraivossaan arjen läpi luoviessaan.

Vaikka Sirkka Laitinen sanookin, ettei kuvaa ole helppo vastaanottaa (2007, 61), rohkenen olla eri mieltä. Se on kyllä totta, että kuvan katsominen ei vielä takaa kuvan ymmärtämistä, mutta ilman sen syvällisempää ymmärtämistäkin kuva on helppo nimenomaan VASTAANOTTAA. Kuva vaikuttaa, vaikkemme tietäisikään, miksi ja miten se vaikuttaa. Iltapäivälehtien kannet ovat kuvia pullollaan, koska näihin ärsykkeisiin ihmisten on helpompi reagoida nopeasti ja voimakkaasti kuin tekstiin, ja näin lehdestä kiinnostutaan herkemmin. Itsekin huomaan sanomalehteä lukiessani ensin skannaavani kuvat läpi ja hakeutuvani mielenkiintoisimman perusteella tekstin ääreen; paitsi jos aukeama on täynnä kuvia, kuten mainoksia, jolloin yksittäiset kuvat eivät massasta enää niinkään erotu.

Tämä kuvien kiinnostavuuden ylivoima tekstiin nähden on varsin ymmärrettävää ihan senkin pohjalta, että esittävä kuvahan on ihmiselle paljon luonnollisempi tapa olla tässä maailmassa, kuin abstraktien merkkirivien dekryptaaminen eli tekstin lukeminen. Tämä on varmasti yksi suuri syy siihen, miksi dokumentin katsominen vaikuttaa itselleni aina kiinnostavammalta kuin samasta aiheesta kirjoitetun artikkelin lukeminen; etenkin, jos kyse on monisataasivuisesta kirjasta. Kuvat voisivat myös tukea eli Laitisen sanoin "kuvittaa" (2007, 65) akateemisia kirjoituksia (=tenttikirjoja) paljon nykyistä enemmän, jolloin asioita voisi olla helpompi hahmottaa ja ne jäisivät paremmin mieleen. Toki ymmärrän tähän liittyvät ongelmat, kuten sen ettei vaikkapa tutkimuksen tekijällä yksinkertaisesti ole aiheesta omaa kuvamateriaalia, eikä ulkopuolisen kuvamateriaalin käyttäminen ole suoraviivaista eikä aina tarkoituksenmukaistakaan. Silti ihmettelin esimerkiksi Ranskan historiasta kertovaa opusta, jossa ei ollut yhtäkään kuvaa edes alati muuttuvista Ranskan valtion rajoista; tämä olisi huomattavasti auttanut omaksumaan tietoa, joka jäi pelkkänä tekstinä mieleen vain epämääräisenä paikannimien kimppuna. (Onneksi tajusin kuitenkin tässä yhteydessä käyttää Wikipediaa hyväkseni...)

Visuaalisuudessa on siis paljon hyvää ja käyttökelpoista, kunhan sitä visuaalisuutta vain osaa käyttää oikein, ja ymmärtää kuinka muut sitä käyttävät. Ja vaikka kuinka ymmärtäisikin, taitaa nykymaailman kuvaähkyssä verkkokalvoillemme ikuistua sellaiset määrät materiaalia, jota emme välttämättä edes kuviksi tunnista, että kuvat vaikuttavat joka tapauksessa meihin kaikkiin lukemattomilla tiedostamattomilla tavoilla. Onneksi kaikki tämä vaikuttaminen ei kuitenkaan ole mitään maailmaa tuhoavaa, vaan myös normaalia ja positiivistakin vuorovaikutusta ympäröivän yhteiskunnan kanssa.


Lähde: Laitinen, Sirkka: "Kuvaa ymmärtämään – visuaalisen mediatajun ja -taidon opettamisesta". Teoksessa: Kynäslahti, H., Kupiainen, R. ja Lehtonen, M. (toim.): Näkökulmia mediakasvatukseen. Mediakasvatusseuran julkaisuja 1/2007.